Viime syksynä imin itseeni Grand Casino Helsingin kiehtovaa ilmapiiriä, jonka ylellisessä interiöörissä onni ja taito taistelivat todennäköisyyksiä vastaan. Yritin muistella milloin olin ensimmäisen kerran käynyt pelikasinolla, mutta mieleeni ilmestynyt madonreikä vei minut kolmisenkymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Päädyin itäsuomalaiselle maaseudulle Teboilin kahvilaan, jossa syydin kolikoita Space Invaders -pelin pohjattomaan nieluun ja ajattelin, että maailma olisi täydellinen paikka jos minulla olisi rajaton määrä markanpötköjä.
Teboil oli minulle paikka, josta pääsin pelin luomaan fantasiamaailmaan. Sain toteuttaa ekaluokkalaisen pojan elämän tarkoitusta, örkkien räjäyttelyä laseraseella. Halusin taistella ja leikkiä. Teboil ja Space Invaders olivat myös syy haaveilla työurasta. Jos tienaisin tarpeeksi, voisin joka päivä huoltoasemalta käsin olla sankari ja suojella maapalloamme riveissä lähenevien otusten hyökkäyksiltä. Kun sitten kaksinpelissä näin kaverini nyrkin puristuvan peliohjaimen ympärille vähintään yhtä valkoisina kuin omani, oivalsin että otusten päihittämisen lisäksi sankarin pitää lyödä myös ikätoverinsa.
Kilpailu ja taistelu ovat sisäänkirjoitettuja Homo Sapiensin olemassa oloon. Varsinkin XY-kromosomin kantajat joutuvat ottamaan kantaa tähän arkielämää ohjaavaan impulssiin. Kyseisen olennon onneksi myös leikki on kirjoitettu samaan olemukseen. Ilmiö nimeltään neotenia varmistaa sen, että toisin kuin muilla nisäkkäillä, leikki jatkuu vielä aikuisiällä. Yhteiskuntajärjestyksen kannalta on kuitenkin sopivaa, että leikkimisen ja kilpailuvietin tyydyttämiseksi niille omistetaan paikkoja: jääkiekkostadioneita, nyrkkeilykehiä, mikroautoratoja, biljardihalleja ja pelikasinoita.
Suuresti kunnioitettu peli- ja leikkitutkija Johan Huizinga tosin ajatteli, että toisin kuin muut pelit, kasinoilla tapahtuva rahapelaaminen ei anna mitään yhteiskunnalle eikä kehitä mieltä, vaan kasino on ”valheellisen leikin” paikka. Moralistisesta näkökulmasta kasinon asiakkaat tulevatkin herkästi kategorisoiduksi luokkaan "uhkapelurit", mutta antropologisesta näkökulmasta he ovat pikemminkin erään kulttuurin aktiivisia toimijoita. Antropologi Per Binde on todennut, että kun ihminen astuu pelikasinolle, hän jättää taakseen tavanomaisen maailman ja arki-identiteettinsä liittyäkseen toiseen merkitysjärjestelmään.
Binden mukaan kasinoista onkin usein suurta hyötyä yksilölle. Hän luettelee eri tutkimustuloksia rahapelaamisen positiivista puolista: itseluottamuksen nousu, mielen stimulointi, vapautus arkielämän jännitteistä ja epävarmuuksista, hallittu tila riskinotolle, flow’n kokeminen ja eksistentiaalinen optimismi. Näiden lisäksi pelikasinon yhteisö on "oikeudenmukainen maailma," koska siellä ulkomaailman sosiaaliset statukset ja muut eroavaisuudet ovat epäolennaisia. Tutkimusten mukaan pelikasinoiden rahapelaajat näkevätkin itsensä usein egalitaarisena ryhmänä, joilla on yhteinen intressi: irrottautua, pelata ja kenties voittaa.
Kaikesta kehittävyydestään huolimatta kasino ei ole munkkiluostari tai terapeutin sohva, vaan rahan menettäminen kuuluu oleellisesti sen infrastruktuuriin. Kasinolla pelaavan raha ole tiukasti taskussa. Filosofi Jean Baudrillardin mukaan pelikasinolle tullut tuntee saapuneensa fantasiamaailmaan. Kaikki näyttää epäautenttiselta, kopiolta ja liioittelulta ikään kuin kokija kävelisi unissaan. Kasino ei kuitenkaan ole uni, vaan se ottaa mieluusti varomattoman kävijän rahat pelimerkkejä vastaan. Rationaalisesti pelaaja tietää mitä kasinolla tapahtuu, mutta hänen emootionsa ovat sitä mieltä, että raha on osa "ei-todellista" maailmaa. Siksi rahan menettäminen ei tunnu todelta ja siihen suhtautuu kevyemmin. Tässä mielessä kasino on laskelmoidusti suunniteltu ”arjen nyrjähtämisen paikka” tai eräänlainen liminaalitila.
Liminaalitila on antropologi Victor Turnerin mukaan välivaihe tietystä sosiaalisesta asemasta ja/tai kulttuurisesta tilasta toiseen. Vanhan tilan säännöt ja vaatimukset ovat hetkellisesti lakanneet vaikuttamasta ja muutostilassa oleva yksilö käy läpi prosessin, joka uudistaa hänet ja lopulta integroi takaisin yhteisöön. Liminaalitila on uudistumisen kannalta tärkeä ei-kenenkään maa, jossa tapahtuu symbolinen vapautuminen. Pelitutkimuksen mukaan tämä rituaalinen nahanluominen on mahdollista niin Helsingin Mikonkadulla kuin 1970-luvun itäsuomalaisella Teboililla. Ainakin itse tunnen samanlaisen arjesta irrottavan jännityksen, nollauksen ja sen jälkeisen virkistymisen niin kasinolla kuin taisteltuani alieneiden invaasiota vastaan.
Julkaistu: Poker Magazine 3/2011.
Kuvalähde: Play Online Games -sivusto.
Posts
