Pages

30.4.12

The Thumb Tribe and other Korea-related Gigs


Although my research project (2007-2010) about Korean new media culture funded by the Helsingin Sanomat Foundation has ended a few years ago, the typing of Korea-related texts is not. Here are a few of my recent recent publications.

Eomjijok – The Korean thumb tribe. Reflections of young and urban Koreans’ mobile communication in Digital Pioneers. Cultural drivers of future media culture (ed. by Sonja Kangas). Published by the Finnish Youth Research Society. [READ THE WHOLE BOOK]

Keeping in Touch: The Significance of the Mobile Phone to Young People in South Korea in IADIS International Journal on WWW/Internet, 8 (2): 28-41. [SEE THE CONTENTS OF THE ISSUE and mail me for a copy]

“Our Beautiful Land Dokdo!” The Role of Rhetoric and Nationalist Narrative in South Korean Attitudes to the Ownership of the Disputed Dokdo Island. Teoksessa Desmond Ball, Anthony Milner, Matthew Hill & Mary Quilty (toim.), The Languages of Security in the Asia-Pacific: Case Studies. Australian Research Council-Australian National University. [In Press, READ MORE ABOUT THE PROJECT]

In case you know Finnish and are interested in Korean visions of education, see my interview for YLE Teema: Hyppytunti, a program about education below (extended online version, first aired 12 Dec 2011).



25.4.12

Jamesbondeja ja jeesmiehiä


Olen koukussa. Yritän hankkia dopamiinia kaikkialta: ravintolasta, pururadalta, elokuvateatterista, jäisestä järvestä ja jopa vessasta. Ilman dopamiinia en tekisi mitään – en söisi, joisi, ulostaisi tai pakenisi sapelihammastiikeriä – koska millään ei olisi mitään väliä.

Dopamiini, aivojen keskeinen mielihyvähormoni palkitsee ja motivoi minua. Sosiokulttuurinen merkitysjärjestelmämme, tuo ajassa ajelehtiva ameba, puolestaan määrittelee mikä on riippuvuutta eli mitkä dopamiinin lähteet ovat ongelmallisia ja siten moraalisen arvioinnin piiriin kuuluvia. Työ, päihteet, seksi, urheilu, pelaaminen – kaikessa on tuo hämärä kultainen keskitie, jonka kummallakin puolella on epätervettä toimintaa, liikaa tai liian vähän.


Pelihimo on tyypillinen toiminnallinen riippuvuus, joka aiheuttaa lähinnä sosiaalisia ongelmia. Koska pelaamisesta ei tule neulanjälkiä kyynärtaipeeseen tai piikkiä maksa-arvoihin, on ongelma määritelty jonkinlaisen yleisesti hyväksytyn ”kohtuuttoman käytöksen” mukaan. Diagnoosin apuna käytetään useimmiten ns. SOGS-R-kaavaketta, jossa on kaksitoista pisteytettyä kysymystä pelaamisesta. Kaavaketta on tosin kritisoitu muun muassa siksi, että se ei ota huomioon ammattipelaamista, vaan tulkitsee ongelmapelaamiseksi vaikkapa sen, että pelaaja yrittää voittaa häviämänsä rahat takaisin tai on asteittain siirtynyt suurempiin pöytiin. Jos tämän lisäksi puolison kanssa on ollut kinaa rahankäytöstä, määritellään pelaajalla olevan ”ongelmia pelaamisen hallinnan kanssa”.

”Todennäköisesti peliriippuvainen” pelaaja on silloin, jos edellisen lisäksi vielä myöntää joskus pelaavansa pidempiä sessioita kuin on aluksi aikonut sekä on joutunut arvostelun kohteeksi pelaamisen vuoksi. Onneksi yksikään psykologi ei suhtaudu SOGS-R-kaavakkeeseen diagnoosiautomaattina, vaan pikemminkin alkukartoitukseen sopivana apuvälineenä.


Tietenkin myös todellisia pokeriaddikteja on olemassa, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin yleisesti luullaan. Esimerkiksi peliongelmaisia auttavaan puhelimeen, Peluuriin, vuonna 2010 soittaneista kaksi kolmasosaa kertoi huolekseen peliautomaatit ja ainoastaan 7 % soitoista (59 kpl) koski nettipokeria. Nettipokeri aiheuttaakin hedelmäpeliä vähemmän addiktiota erään ärsyttävän vaatimuksensa vuoksi: siinä on käytettävä järkeä.

Tutkimusten mukaan addiktiolle antautuminen aiheuttaa rauhoittavan herpaantumisen tilan, mutta pokeri ei salli sellaista – ainakaan samalla intensiteetillä kuin tupakka sallii nirvanan nikotinistille, äidin lämmin syli turvan vauvalle tai hedelmäpelin hypnoottinen rullaus autuuden eläkeläismummolle. Pokeri on ankara ja vaatii aivoilta enemmän työtä. Siksi rentoutuminenkaan ei voi olla täydellistä eikä addiktiota aiheuttava ja palkitseva dopamiinitulva niin voimakasta.


Mutta ne, jotka jäävät pelaamiseen koukkuun, jakaantuvat riippuvuustutkija Alex Blaszczynskin mukaan kolmeen tyyppiin. Kansantajuisesti voidaan puhua neuropsykiatrisista tapauksista, James Bond –tyypeistä ja jeesmiehistä. Ensimmäiseen tyyppiin kuuluvat ADHD-, Tourette-, skitsofrenia- ja muut vastaavat patologisemmat kompulsiotapaukset, joille lääkehoito voi olla järkevin tie turmiosta.


James Bond –tyyppi puolestaan hakee ekstremekokemuksia, sillä arki on hänelle liian tylsää ilman riskiä. Pari tuntia yksin ajatustensa kanssa kotona ja James Bondin on pakko taas hypätä motskarin selkään, kalliolta alas varjo selässä – tai istua pelipöytään ja pistää raha haisemaan. Hän haluaa ottaa suuria riskejä ja yliarvioidessaan kykynsä ajautuu vaarallisiin tilanteisiin, joiden aiheuttama jännitys palkitsee häntä.

Jeesmiehet sen sijaan ovat hiljaisia, mukavia ja joustavia työkavereita ja kumppaneita, jotka eivät uskalla toteuttaa itseään sosiaalisessa arjessaan. He tarvitsevat pokeripöytää toteuttaakseen arkiminästään irtilohkottua pelaajapersoonaansa ja revitelläkseen rahoillaan. Valitettavasti jeesmiehen kompensatorinen käytös menee usein överiksi, mistä seuraa rahanmenoa, syyllisyyttä ja kenties lisää arjen nöyrää jeesmiesmäisyyttä. Ja taas lisää revittelyä pelipöydässä.


Eräs tutkimustulos on monille yllättävä: menestyvät pokerinpelaajat inhoavat riskinottoa. Siksi he eivät myöskään ole niin alttiita addiktiolle. Riskin uhka saa heidät pelaamaan ahkerasti, tarkasti ja voitollisesti. Tosin addiktiosta vapaankin pelaajan kannattaa toisinaan kysyä itseltään, onko runsas pelaaminen sen arvoista, että muu sosiaalinen kenttä kaventuu. Tätä tietenkin kannattaa kysyä kaikkien, jotka mitään harrastavat tai tekevät töitä. Kaikki se on seuranpidosta tai vähintäänkin laiskanautuaasta toimettomuudesta pois.



Julkaistu: Poker Magazine 5/2011
Kuvalähteet: NeuroscepticEncefalus


24.4.12

Back from India!

Our daughter at the feet of a Jain holiness.


I'm back from my 5-month ethnographic fieldwork trip to South India collecting data for our Mobile Communication, Gender and Development project. I've got plenty of interesting observations and interviews thanks to my efficient research assistants and interpreters as well as friendly villagers of Villupuram district. Despite the abundant but sometimes annoying flora and fauna as well as the quirkish forces of nature including Cyclone Thane rummaging through our neighborhood, the fieldwork was a success.

At the moment I am going through my field notes and interviews for some articles and conference papers. In June I will present a paper titled “It’s like a third arm!” - The Cultural Meanings of the Mobile Phone in Rural South India in the IV STS Italia National Conference titled "Emerging Technologies, Social Worlds" in Rovigo. [ABSTRACT]

At the food market.

I will also start working on an article similar to that presented in Rovigo but for a special mobile communication culture issue of Suomen Antropologi: Journal of the Finnish Anthropological Society. The article is titled Can the Subaltern Woman Speak on the Phone? The Social Value, Cultural Meaning and Gendered Use of the Mobile Phone in Rural South India. [ABSTRACT]


Also, a conference report titled From a Workshop into a Network: India Researchers Unite written by Dr. Mari Korpela from University of Tampere and I was just published by Suomen Antropologi. [READ]

The temple next door.