Uhkapelejä uskon voimalla

Päädyin vastikään intialaisten herrasmiesten kollektiiviseen meditaatioon eli rulettipöytään Goan kasinolla. Vaihdoin parilla tuhannella rupialla pelimerkkejä ja aloin seurata, kuinka kerta toisensa jälkeen kuula kiersi hypnoottista kehäänsä. Sata rupiaa kierrokselta oli mielestäni halpa hinta modernista transsitilasta.

Merkkipinoni kuitenkin hupeni liian nopeasti ja aloin pohtia, kuinka voisin voittaa enemmän. Huomasin miettiväni, mitkä olisivat ”hyviä” tai ”oikeita” numeroita. Kokeilin tietenkin klassista keinoa, lapseni ja vaimoni syntymäpäiviä, mutta ne eivät toimineet. Oma syntymäpäivänikin oli liian narsistinen veto, että Maailman Sielu olisi antanut minulle lisää pelimerkkejä. Sitten yritin jotain radikaalia ja laitoin sata rupiaa mustalle 13:lle. Muistan ajatelleeni jotenkin niin, että Kohtalo tai joku muu arvostaisi rohkeuttani panostaa epäonnenluvulle. Ja niin tekikin, koska voitin läjän merkkejä. Karma alkoi kohista suonissani ja pieni ääni minussa väitti, että olin ”osannut” pelata ”oikein”.

Kokeilin vielä muutamia minulle merkittäviä numeroita. Turhaan. Päätin, että tarvitaan erityistä manaamismetodia. Kun kuula lähti pyörimään, laitoin 500 rupiaa punaiselle ja kuvittelin sen alle pyörteen, joka imi voittoa puoleensa. Ja voitin! Joskin parin vesiperän jälkeen jouduin taas kehittelemään uuden magian. Panostin sata rupiaa neljälle numerolle ja tuijotin hurjasti toivoen ja silmiä räpäyttämättä pelimerkkiäni. Voitto!

Intialaiset pöytäkaverini olivat vaikuttuneita hyvästä tuuristani ja alkoivat laittaa merkkejään sinne minne minäkin. Mutta eivät pitkään, sillä karmani oli kulutettu loppuun.

Kävellessäni parituhatta rupiaa rikkaampana hotellihuoneelleni huomasin miettiväni, miksi minulla oli ollut niin hyvä tuuri. Ikään kuin tuuri ei olisi pelkkää tuuria. En kuulu kirkkoon tai muuhunkaan yliluonnolliseen organisaatioon, joten pohdin hiukan nolostuneena, uskoinko oikeasti rulettimagiani toimineen vai antoiko leikillinen kuvitelmani vain lisäarvoa pelaamiselleni. Ehkä pari tonnia enemmän voittoa olisi tehnyt minusta tosiuskovaisen.

Antropologi Per Binden mukaan uskonnolliset ja maagiset uskomukset kulkevat käsi kädessä uhkapelien – ja varsinkin puhtaasti onnenpelien - kanssa. Kun Taiwanissa lototaan, annetaan paikallisille jumaluuksille ”henkirahaa” palkkioksi oikeista tiedoista, ja lottonumerot yritetään nähdä temppelin suitsuketuhkassa tai bambun rakosissa. Euroopassakin jumaluuksista on apua. Italiassa Pyhältä Pantaleonelta saadaan pelituuria lukemalla hänestä kertovaa tarinaa ja Piedigrottan madonnakin saattaa vastata oikeita lottonumeroita koskeviin rukoiluihin. Sisiliassa rahapeliasioissa voi edellä mainittujen konsulttien lisäksi kääntyä kiirastulessa olevien sielujen puoleen.

Myös modernissa USA:ssa jopa kolmasosa lottovoittajista kokee Jumalan fiksanneen voiton juuri heille. Amerikan alkuperäisasukkaatkin ovat kuuluisia uskonnon ja uhkapelin yhdistämisestä. Aikoinaan irokeesien uskonnollisissa seremonioissa piti uhkapelata persikankivillä sielunsa kyllyydestä. Preerialla koettiinkin useita tilttejä. L. H. Morganin kirjassa League of the Iroquois kerrotaan, kuinka monet intiaanit hävisivät tomahawkinsa, arvometallinsa, korunsa ja jopa huopansa näissä henkevissä tilaisuuksissa.

Pohjois-Amerikan intiaanit uskoivatkin, että menestys uhkapelissä on merkki voittajan yliluonnollisesta voimasta. Joskin tämä ”pelivoima” saattoi yllättäen hävitä. Per Binde kertoo, kuinka voimansa menettäneet pelurit vetäytyivät erämaahan kokemaan ilmestyksiä ja lataamaan jumalilta tuoretta tuuria.

Uhkapelin ja jumalten kytköksiä voi löytää vieläkin kauempaa historiasta. Vaikka Albert Einstein sanoi, että Jumala ei heitä noppaa, tiedetään kuitenkin Antiikin Kreikan jumalpantheonin heittäneen noppaa maailman herruudesta. Tunnetusti tiukkaa peliä pelaava Zeus voitti pelissä taivaan, Haades alamaailman ja Poseidon pyöräytti meren itselleen.

Tuurin ja taivaallisen kytkeminen toisiinsa on universaali ihmisten ominaisuus, sanoo Binde. Vai moniko teistä tunnustaa - mieluusti käsi Raamatulla – ettei ole koskaan korottaessaan vähän enemmän kuin pitäisi, anellut hiljaa mielessään: ”Voi hyvä [suosimasi henkiolento tai muu entiteetti]! Jos nyt voitan, niin” 

A. ”ostan vaimolleni kukkia”

B. ”annan puolet hyväntekeväisyyteen” tai 

C. ”en pelaa loppuviikon aikana ollenkaan vaan lenkkeilen ja luen tylsiä kirjoja”. 

Itse olen niin taikauskoinen, että uskon vankasti kohdan A. kohentavan pelionnea parhaiten.

Julkaistu: Pokerilehti 2/2012. 

Pönttö rahansa pokeriin panee – ja muita tieteellisiä totuuksia rahapelaamisesta

Vaikka kaikki nisäkäslapset leikkivät, olemme me ihmiset eläinlajina erityisen leikkisää porukkaa – aina kehdosta hautaan saakka. Näin leikin ja pelin kulttuurista merkitystä havainnoi hollantilainen historioitsija ja pelitutkimuksen isä, Johan Huizinga, teoksessaan Homo Ludens (suom. Leikkivä ihminen) vuonna 1938. Huizinga oli nero ymmärtäessään, kuinka merkittävä leikin luovuutta lisäävä vaikutus on yhteiskunnan kehityksessä. Urheilu, ristisanatehtävät, vitsailu, laulu, tanssi ja muut arjesta poikkeavat pelit ja puuhat ovat leikkivän ihmisen energiantäydennystä, joka auttaa jaksamaan totista totta.

Modernisti leikkisyyteen suhtautuva Huizinga arvosti pelaamisen kulttuurista merkitystä, mutta hänenkin laajakatseisuudellaan oli rajansa. Syvällä akateemisella rintaäänellä Huizinga totesi rahapelaamisen olevan ilmiö, joka ”ei anna mitään elämälle ja mielelle”. Vaikka nykyään lausunto voi kuulostaa silkalta moralisoinnilta, on muistettava, että tiede on aikansa lapsi. Tai pikemminkin pikkuvanha kolmevuotias, joka luulee hallitsevansa maailmaa.

Huizingan ajan taloustieteilijätkin ihmettelivät, kuinka Homo Economicus, taloudellisesti järkevä ihminen, pelasi pelejä, joissa voi menettää rahaa. Heidän mielestään rahapelien pelaajat olivat tyhmiä, koska eivät tajunneet todennäköisyyksiä. Ja ne jotka tajusivat, mutta pelasivat silti, olivat hulluja. Rationaalisuutta painottavassa taloustieteessä moderni ihminen siis kuviteltiin läpikotaisin järkeväksi olennoksi, jonka kaikkea toimintaa ohjasivat tylsät tai terävät, hyötylaskelmia raksuttavat hoksottimet. ”Pönttö rahansa pokeriin panee”, tuntuivat tutkijat ajattelevan. Harvalla kävi mielessä, että pelin tuoma jännitys saatettiin kokea rahan menettämisen arvoiseksi.

Rahapelaaminen onkin pitkään ollut yhteiskuntatieteissä patologisoitu ilmiö, sairaalloinen yhteiskunnallinen kieroutuma. Sosiologi Nechama Tec oli 1960-luvulla ensimmäisiä neutraalisti rahapelaamiseen suhtautuvia tutkijoita. Hän tutki vedonlyöntiä Ruotsissa ja tulkitsi rahapelaamisen lieventävän yhteiskunnan aiheuttamia turhautumia. Pokerikaan ei ollut enää perversio, vaan keino toimistotyön jälkeen tuulettaa päätään ja sopeutua yhteiskuntajärjestykseen. Samaa sanoi sosiologi Edward C. Deveraux, joka näki uhkapeleissä kapitalistisen oravanpyörän varaventtiilin.

Samalla vuosikymmenellä sosiologian grand old man, Erwin Goffman, totesi, että rahapelaaminen on elämän prototyyppi: itse elämä on (uhka)peliä. Treffeillä, töissä, tappelussa, väittelyssä ja peleissä asetetaan panokseksi osa omaa itseä. Yksittäisten pelien jälkeen yksilön sosiaaliset pisteet joko nousevat tai laskevat.

Pikku hiljaa tutkijat alkoivat nousta nojatuoleistaan ja siirtyä rahapelaajien pariin. Suurten yhteiskuntateorioiden sijaan alettiinkin tutkia pelaajien itsensä kokemusta. Esimerkiksi antropologi David M. Hayano tutki 1980-luvulla pokerinpelaajia osallistuvan havainnoinnin keinoin ja päätyi itsekin yhteisön jäseneksi, ammattipeluriksi. Antropologinen lähestymistapa, kokemusmaailmaan eläytyminen, tuli tärkeäksi pelitutkimuksen työkaluksi. Haluttiin pohtia, mikä on vaikkapa pokerinpelaajan omakuva, millainen on valtakulttuurin ja pelaajien välinen sosiaalinen ja moraalinen suhde sekä mikä on pelaamisen kulttuurinen merkitys.

Nykyään kulttuurintutkimus on enimmäkseen kiinnostunut keskivertopelaajista. Ne harvat, jotka tienaavat pokerilla miljoonia tai ne muutamat, jotka tuhlaavat rahansa ja elämänsä pokeriin, eivät välttämättä kiinnosta kulttuurintutkijaa – paitsi siinä mielessä kuin ne ovat osa pokerikulttuurin folkloristista traditiota ja määrittelevät ihannoivissa tai varoittavissa tarinoissa pokerikansan rajoja.

Suomessa rahapelaamista tutkitaan yhä hyvin ongelmalähtöisesti, sillä valtion rahapelimonopoli vaatii sen. Kun Alkonkin monopoli perustellaan suomalaisten erityisen huonolla viinapäällä, niin samalla tavalla rahapelimonopoli selitetään turhan taajaan tapahtuvalla tilttauksella. Tätä varten tarvitaan paljon tutkimuksia peliongelmista. Mutta jos rahapelaamisen tutkimuksen on käsiteltävä vain peliongelmaisia, on hauska kuvitella, millaisia olisivat vastaavanlaiset painotukset muilla tutkimusaloilla. Entä jos ruoka- ja ravitsemustutkimuksessa tutkittaisiin pelkästään anorektikkoja ja buliimikkoja, seksologiassa kuppaa ja tippuria tai biologia keskittyisi vain mutantteihin?

Ongelmiakin on tarpeen tutkia, mutta jos tutkitaan vain ongelmia, ei nähdä tervettä metsää muutamalta laholta puulta.

Julkaistu: Pokerilehti 1/2012

News from money games research

India, Korea and - gambling. Those have been the three subjects of my research for the last five years. The connection between the three in my research has been the fact that they have dealt with the new media culture. In India I studied mobile phones, in Korea mobiles and internet, and in gambling especially online poker. My gambling culture research received a boost a few weeks ago when I got a grant from the Finnish Foundation for Gaming Research. According to my research plan, I will eventually write a book about online poker as a cultural phenomenon. The book will include most of my research up to date, extended revisions of my columns for Poker Magazine and Pokerilehti as well as a year-long online gaming diary of a gambling rookie - me. In the meantime, if you are interested in gambling research, you can read one of my latest publications on poker.

Moderate Expectations: The Case of a Normal, Level-Headed Semi-Professional Online Poker Player and His Family in Global Media Journal (Polish Edition). 

I will also give a presentation about my recent studies (including the themes of my upcoming book) on online poker at Nordic DiGRA 2012 in Tampere, Finland in June as well as at the 9th European Conference on Gambling Studies and Policy Issues in Loutraki, Greece in September.

Moreover, a chapter by me and Dr. Perpetual Crentsil titled Ethnography on Immigrant Gambling and Online Poker for a book edited by Prof. Pauliina Raento will come out this summer by Gaudeamus.

And for the last issue of this update, I will (finally) revise and resubmit my manuscript for Visual Culture and Gender. The text is titled Signs of Battle and Joy: Observations of Gender in Online Poker Imagery and will analyze poker advertisements in the Finnish edition of Poker Magazine as well as apply Jean Baudrillard's and Umberto Eco's views of hyperreality while at it.

The Thumb Tribe and other Korea-related Gigs

Although my research project (2007-2010) about Korean new media culture funded by the Helsingin Sanomat Foundation has ended a few years ago, the typing of Korea-related texts is not. Here are a few of my recent recent publications.

Eomjijok – The Korean thumb tribe. Reflections of young and urban Koreans’ mobile communication in Digital Pioneers. Cultural drivers of future media culture (ed. by Sonja Kangas). Published by the Finnish Youth Research Society. [READ THE WHOLE BOOK]

Keeping in Touch: The Significance of the Mobile Phone to Young People in South Korea in IADIS International Journal on WWW/Internet, 8 (2): 28-41. [SEE THE CONTENTS OF THE ISSUE and mail me for a copy]

“Our Beautiful Land Dokdo!” The Role of Rhetoric and Nationalist Narrative in South Korean Attitudes to the Ownership of the Disputed Dokdo Island. Teoksessa Desmond Ball, Anthony Milner, Matthew Hill & Mary Quilty (toim.), The Languages of Security in the Asia-Pacific: Case Studies. Australian Research Council-Australian National University. [In Press, READ MORE ABOUT THE PROJECT]

In case you know Finnish and are interested in Korean visions of education, see my interview for YLE Teema: Hyppytunti, a program about education below (extended online version, first aired 12 Dec 2011).

Jamesbondeja ja jeesmiehiä

Olen koukussa. Yritän hankkia dopamiinia kaikkialta: ravintolasta, pururadalta, elokuvateatterista, jäisestä järvestä ja jopa vessasta. Ilman dopamiinia en tekisi mitään – en söisi, joisi, ulostaisi tai pakenisi sapelihammastiikeriä – koska millään ei olisi mitään väliä.

Dopamiini, aivojen keskeinen mielihyvähormoni palkitsee ja motivoi minua. Sosiokulttuurinen merkitysjärjestelmämme, tuo ajassa ajelehtiva ameba, puolestaan määrittelee mikä on riippuvuutta eli mitkä dopamiinin lähteet ovat ongelmallisia ja siten moraalisen arvioinnin piiriin kuuluvia. Työ, päihteet, seksi, urheilu, pelaaminen – kaikessa on tuo hämärä kultainen keskitie, jonka kummallakin puolella on epätervettä toimintaa, liikaa tai liian vähän.

Pelihimo on tyypillinen toiminnallinen riippuvuus, joka aiheuttaa lähinnä sosiaalisia ongelmia. Koska pelaamisesta ei tule neulanjälkiä kyynärtaipeeseen tai piikkiä maksa-arvoihin, on ongelma määritelty jonkinlaisen yleisesti hyväksytyn ”kohtuuttoman käytöksen” mukaan. Diagnoosin apuna käytetään useimmiten ns. SOGS-R-kaavaketta, jossa on kaksitoista pisteytettyä kysymystä pelaamisesta. Kaavaketta on tosin kritisoitu muun muassa siksi, että se ei ota huomioon ammattipelaamista, vaan tulkitsee ongelmapelaamiseksi vaikkapa sen, että pelaaja yrittää voittaa häviämänsä rahat takaisin tai on asteittain siirtynyt suurempiin pöytiin. Jos tämän lisäksi puolison kanssa on ollut kinaa rahankäytöstä, määritellään pelaajalla olevan ”ongelmia pelaamisen hallinnan kanssa”.

”Todennäköisesti peliriippuvainen” pelaaja on silloin, jos edellisen lisäksi vielä myöntää joskus pelaavansa pidempiä sessioita kuin on aluksi aikonut sekä on joutunut arvostelun kohteeksi pelaamisen vuoksi. Onneksi yksikään psykologi ei suhtaudu SOGS-R-kaavakkeeseen diagnoosiautomaattina, vaan pikemminkin alkukartoitukseen sopivana apuvälineenä.

Tietenkin myös todellisia pokeriaddikteja on olemassa, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin yleisesti luullaan. Esimerkiksi peliongelmaisia auttavaan puhelimeen, Peluuriin, vuonna 2010 soittaneista kaksi kolmasosaa kertoi huolekseen peliautomaatit ja ainoastaan 7 % soitoista (59 kpl) koski nettipokeria. Nettipokeri aiheuttaakin hedelmäpeliä vähemmän addiktiota erään ärsyttävän vaatimuksensa vuoksi: siinä on käytettävä järkeä.

Tutkimusten mukaan addiktiolle antautuminen aiheuttaa rauhoittavan herpaantumisen tilan, mutta pokeri ei salli sellaista – ainakaan samalla intensiteetillä kuin tupakka sallii nirvanan nikotinistille, äidin lämmin syli turvan vauvalle tai hedelmäpelin hypnoottinen rullaus autuuden eläkeläismummolle. Pokeri on ankara ja vaatii aivoilta enemmän työtä. Siksi rentoutuminenkaan ei voi olla täydellistä eikä addiktiota aiheuttava ja palkitseva dopamiinitulva niin voimakasta.


Mutta ne, jotka jäävät pelaamiseen koukkuun, jakaantuvat riippuvuustutkija Alex Blaszczynskin mukaan kolmeen tyyppiin. Kansantajuisesti voidaan puhua neuropsykiatrisista tapauksista, James Bond –tyypeistä ja jeesmiehistä. Ensimmäiseen tyyppiin kuuluvat ADHD-, Tourette-, skitsofrenia- ja muut vastaavat patologisemmat kompulsiotapaukset, joille lääkehoito voi olla järkevin tie turmiosta.

James Bond –tyyppi puolestaan hakee ekstremekokemuksia, sillä arki on hänelle liian tylsää ilman riskiä. Pari tuntia yksin ajatustensa kanssa kotona ja James Bondin on pakko taas hypätä motskarin selkään, kalliolta alas varjo selässä – tai istua pelipöytään ja pistää raha haisemaan. Hän haluaa ottaa suuria riskejä ja yliarvioidessaan kykynsä ajautuu vaarallisiin tilanteisiin, joiden aiheuttama jännitys palkitsee häntä.

Jeesmiehet sen sijaan ovat hiljaisia, mukavia ja joustavia työkavereita ja kumppaneita, jotka eivät uskalla toteuttaa itseään sosiaalisessa arjessaan. He tarvitsevat pokeripöytää toteuttaakseen arkiminästään irtilohkottua pelaajapersoonaansa ja revitelläkseen rahoillaan. Valitettavasti jeesmiehen kompensatorinen käytös menee usein överiksi, mistä seuraa rahanmenoa, syyllisyyttä ja kenties lisää arjen nöyrää jeesmiesmäisyyttä. Ja taas lisää revittelyä pelipöydässä.

Eräs tutkimustulos on monille yllättävä: menestyvät pokerinpelaajat inhoavat riskinottoa. Siksi he eivät myöskään ole niin alttiita addiktiolle. Riskin uhka saa heidät pelaamaan ahkerasti, tarkasti ja voitollisesti. Tosin addiktiosta vapaankin pelaajan kannattaa toisinaan kysyä itseltään, onko runsas pelaaminen sen arvoista, että muu sosiaalinen kenttä kaventuu. Tätä tietenkin kannattaa kysyä kaikkien, jotka mitään harrastavat tai tekevät töitä. Kaikki se on seuranpidosta tai vähintäänkin laiskanautuaasta toimettomuudesta pois.

Julkaistu: Poker Magazine 5/2011

Kuvalähteet: Neurosceptic, Encefalus, 

Lessons@Skool of Lifology, 

Dogs and Jeans, 

The Break-up Diet.

Back from India!

Our daughter at the feet of a Jain holiness.

I'm back from my 5-month ethnographic fieldwork trip to South India collecting data for our Mobile Communication, Gender and Development project. I've got plenty of interesting observations and interviews thanks to my efficient research assistants and interpreters as well as friendly villagers of Villupuram district. Despite the abundant but sometimes annoying flora and fauna as well as the quirkish forces of nature including Cyclone Thane rummaging through our neighborhood, the fieldwork was a success.

At the moment I am going through my field notes and interviews for some articles and conference papers. In June I will present a paper titled “It’s like a third arm!” - The Cultural Meanings of the Mobile Phone in Rural South India in the IV STS Italia National Conference titled "Emerging Technologies, Social Worlds" in Rovigo. [ABSTRACT]

At the food market.

I will also start working on an article similar to that presented in Rovigo but for a special mobile communication culture issue of Suomen Antropologi: Journal of the Finnish Anthropological Society. The article is titled Can the Subaltern Woman Speak on the Phone? The Social Value, Cultural Meaning and Gendered Use of the Mobile Phone in Rural South India. [ABSTRACT]


Also, a conference report titled From a Workshop into a Network: India Researchers Unite written by Dr. Mari Korpela from University of Tampere and I was just published by Suomen Antropologi. [READ]

The temple next door.

Kiinnostaako vieraat ja tutut kulttuurit?

Jos kiinnostaa, niin etnologia voi olla sinun alasi. Katso siis etnologian oppiaineen uusi esittelyvideo, jossa kerrotaan millaista on etnologian opiskelu ja tutkimus ja millaisiin ammatteihin meiltä valmistuu. Tutustu myös Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitokseen.

The Korean Thumb Tribe and Other Digital Pioneers

The Finnish Youth Research Society has just published a book edited by Sonja Kangas and written by her and eight other scholars (including yours truly). The book focuses on the digital lives of the youth in Korea, Japan and Finland, three countries that are among the leading information societies of the world. My exploration on "The Korean Thumb Tribe" relies on both quantitative and qualitative data on young Koreans - a group of whom I had the pleasure of working with to observe the mobile communication patterns in Seoul. Please read the abstract below and enjoy the book which is free for all to read.

DIGITAL PIONEERS 
Cultural drivers of future media culture
Sonja Kangas (ed.)

Digital media are central in youngsters' lives, both time-wise and culturally - creating meanings, strengthening relationships and pondering values. Digital activities are gaining a bigger share of youths' everyday life. The Internet provides several ways for them to express themselves, find friends or dating partners and likeminded people. It is a mass medium for everyone, providing the possibility of becoming a celebrity, being politically active, joining international networks, watching television, chatting with friends or just spending time online.

It is a channel for expressing where I am, what I plan to do and what type of information or contacts I am looking for.Ten years ago young communication acrobatics in Japan, South Korea and Finland were sovereign, fearless and experimental pioneers of mobile phones and the Internet. Currently youngster's use of digital media has globally been described as snack size or remix culture in that they combine pieces from here and there, follow several information and communication channels simultaneously and utilize social networks.This book will provide an overview of the online life and values of 15-25 year olds in countries that were pioneers of digital services at the end of 1990s and describe the change that has happened within the past 10 years.

Digital Pioneers looks at social networking among the youngsters, covering a wide spectrum of topics from media use, social networking, trust, and friendships to motivational factors. The book also looks at the development of so-called gaming lifestyle. Japan, South Korea and Finland are no longer far ahead of the rest of the world. But do these pioneer countries of the 1990s still have some special qualities that can generate novel digital cultures in the 21st century? Where will the next generation of online brands develop in 2011.

Finnish Youth Research Society, internet publications 49.
ISBN 978-952-5464-99-3 (PDF). ISSN-L 1799-9219. ISSN 1799-9219.
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/digitalpioneers.pdf

Please see other e-publications of
the Finnish Youth Research Society here.

India Researchers of Finland

Scholars studying India in Finland are getting organized. I have just started a blog with a list of names, keywords and, hopefully soon, interesting publications and news from the field.

Go see!




See also earlier post about our India workshop.

Perhe ja pokeri

Mies on puuhastellut jo pari tuntia makuuhuoneen tietokoneella. Hän tulee olohuoneeseen ja istuu vaimonsa viereen, naputtelee sormillaan kyynärnojaan ja tuijottaa television läpi kaukaisuuteen. Vaimo ei uskalla kysyä, kuinka peli on sujunut. Legoilla leikkivä perheen ”haamuveto” puolestaan katsoo miestä miettien, onko tyyppi tuttu telkkarista vai kenties sukua. Kymmenen minuutin kuluttua mies palaa koneelleen. Jos on hyvä ilta, tunnin kuluttua makkarista kuuluu Lordi Greystoken lanseeraama voittohuuto ja seuraavana päivänä vaimo saattaa saada ruusuja. Huonona iltana olohuoneeseen kantautuu vain mutinaa ja huokauksia. Silloin vaimo miettii, eikö tyyppi vain voisi kuluttaa aikaa katsomalla nettipornoa niin kuin muutkin kunnon miehet.

Urban Dictionaryn mukaan perhe on “ryhmä ihmisiä, jotka vihaavat toisiaan ja syövät päivällistä yhdessä”. Samaisen sanakirjan mukaan pokeri on “korttipeli, joka pitää sinut koukussa ja vie säästösi kunnes asut vanhempiesi kellarissa”. Jos uskaltaa selata kansainvälisiä tutkimustietokantoja, huomaa pian, että avainsanoilla “gambling” ja “family” tulee vastaan ikävän paljon tutkimuksia, joiden tiivistelmissä vilahtelee pahalta kalskahtavia termejä kuten “compulsive”, “problem”, “pathological”, “patients” ja “disorder”. Lisäksi tiedetään, että ajan- ja rahankäyttö ovat suomalaisten perheiden merkittävimmät kiistakysymykset. Pokerissa yhdistyvät, hyvin kärjekkäästi, molemmat. Ei hyvältä näytä.

Pokeri.infossa Juha Helppi sanoo: ”Myös perheen tuki on tärkeää ammatin valinnassa.” Tätä lausetta lukuun ottamatta perheen ja pokerin yhteensovittamisesta ei pokeriohjeissa ja -kirjallisuudessa juuri puhuta. Miksipä toisaalta pitäisikään. Eihän Lamborghininkaan ohjekirjassa kerrota millaista naposteltavaa pitää uhmaikäiselle syöttää, etteivät nahkaistuimet tärvelly tai mikä on sopiva nopeus, ettei takapenkillä istuvan anopin uusi permanentti sotkeennu katon ollessa auki.

Jos pokeripalikoiden pyörittely perhetetriksessä tuntuu vaikealta, on vertaistukea sentään löydettävissä. Esimerkiksi Pokerista.netin ”Perhe vai Pokeri?”-keskustelussa sinkkupelaajat miettivät, onko heistä koskaan perheellisiksi, koska työaika on niin vaativa. Perheelliset pelaajat puolestaan pohtivat, laittaisiko voittorahat perheen kuopuksen uuteen polkupyörään vai isompaan näyttöön tai kuinka kumppanin suhtautumisen peliin saisi suotuisammaksi. Tuoreet pokeri-isät ja –äidit ihmettelevät löytyykö mistään muualta kuin yön pimeydestä hetki muutamalle jaolle. Jos lapset ovat pieniä ja tarpeeksi vaativia, ei pokeria voi mitenkään mahduttaa aikatauluun; jos pariskunta riitelee siitä kumpi saa viedä roskat ulos, on turnausajoista neuvottelu utopiaa. Useat pelaajat pohtivat myös sitä, millainen vaikutus satunnaisella häviöputkella on perhe-elämään. Murjottava naama sohvalla kun leviää kuin paha haukotus.

Vaikka pokerin ja perheen yhdistäminen voi vaikuttaa parisuhdeuhkapeliltä, yllättävän monet pelaajat ovat saaneet arjen sujumaan hyvin. Konsteja on monia: jotkut lupaavat puoliskolleen palkkioksi aikaa tai rahaa ja jotkut pelaavat vain silloin, kun sattuvat olemaan talossa yksinään. Toiset sopivat puolison kanssa tarkoista aikatauluista, jolloin minun, sinun ja meidän aika on määritelty jopa vartin tarkkuudella. Useat perheelliset ovat jättäneet turnaukset sikseen ja pelaavat vain käteispelejä, jotta voivat tarpeen vaatiessa erkaantua jälkikasvunsa leikkeihin tai rentoutua tiskien ääressä. Joidenkin pokeri on vähentynyt aivan itsestään, koska leikit lasten ja vähän äidinkin kanssa kiinnostavat vähintään yhtä paljon kuin kortinlätkintä. Jotkut sen sijaan pelaavat enemmän kuin koskaan eikä se haittaa ketään, sillä puoliso ja lapsetkin ovat tyytyväisiä rahantuloon – tai siihen että saavat olla omissa oloissaan.

Joka tapauksessa omaa pelaamista ja perheen suhtautumista siihen kannattaa miettiä. Jos sitä ei ole vielä tullut tehtyä, voi aloittaa pohtimalla vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Mitä teet, kun perheen pienin menee all in pamperseihinsa - kippaatko vai katsotko? Jos puolisosi puhuu ”floppisuhteesta”, kommentoiko hän innostuneena peliäsi vai pettyneenä liittoanne? Kumpi vie enemmän aikaasi - Party Poker vai Postimies Pate? Ja tärkein kysymys: osaatko lukea puolisosi tellit ja laittaa koneen kiinni ennen kuin hän menee tilttiin?

Julkaistu: Poker Magazine 4/2011.

Kuvalähteet: Flickr - Christylacy, Changing Hearts Ministries.

The Finnish India Researcher Unite!

Yesterday Dr. Mari Korpela from University of Tampere and I lead the India Workshop at Finnish Anthropology Conference 2011. Delightfully many India researchers as well as students were there and many interesting presentations (in Finnish) were held. In the future we hope to strengthen our network and build a webiste as well as a discussion group. If there is interest on the matter, we will consider exapanding our group and organizing a workshop on South Asia related research next year.


Below is a short summary about the people who held presentations in the workshop. All abstracts of the conference can be read here. 

• Dr. Mikko Malkavaara from Diaconia University of Applied Sciences presented his research on Dalits and Christianity.
• Dr. Siru Aura from International Solidarity Foundation talked about her research on marital breakdown and the position of divorced or widowed women in India.
• Doctoral student Sirpa Rovaniemi from University of Helsinki Development Studies examined the cooperation between foreign and Indian development organizations in the state of Uttarakhand.
• Dr. Satu Ranta-Tyrkkö talked about combining social work, theater studies, post-colonial studies and anthropology in her research on a theater group in Orissa.

• Dr. Mari Korpela from Department of Social Research at University of Tampere presented her doctoral study on Western women in Varanasi as well as her post-doctoral project on transnational children in Goa.
• Prof. Petri Hottola from Department of Geography at University of Oulu presented his on "The Metaspatialities of Intercultural Encounters in India".
• Prof. Ajeet N. Mathur from Indian Institute of Management (Ahmedabad) and Prof. Sari Mattila from Nirma University (Ahmedabad) elaborated on the communication challenges in the relations between Indian and Finnish organizations.
• Finally, I talked about my doctoral disseration on Tamil-European relations in South India as well as presented my current project on the cultural meaning of mobile communication in India.

Photos: Ellen Reitman, Paul Hamilton, themanwithsalthair on Flickr.

Leikin ja taistelun paikka: Space Invaderista pelikasinolle

Viime syksynä imin itseeni Grand Casino Helsingin kiehtovaa ilmapiiriä, jonka ylellisessä interiöörissä onni ja taito taistelivat todennäköisyyksiä vastaan. Yritin muistella milloin olin ensimmäisen kerran käynyt pelikasinolla, mutta mieleeni ilmestynyt madonreikä vei minut kolmisenkymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Päädyin itäsuomalaiselle maaseudulle Teboilin kahvilaan, jossa syydin kolikoita Space Invaders -pelin pohjattomaan nieluun ja ajattelin, että maailma olisi täydellinen paikka jos minulla olisi rajaton määrä markanpötköjä.

Teboil oli minulle paikka, josta pääsin pelin luomaan fantasiamaailmaan. Sain toteuttaa ekaluokkalaisen pojan elämän tarkoitusta, örkkien räjäyttelyä laseraseella. Halusin taistella ja leikkiä. Teboil ja Space Invaders olivat myös syy haaveilla työurasta. Jos tienaisin tarpeeksi, voisin joka päivä huoltoasemalta käsin olla sankari ja suojella maapalloamme riveissä lähenevien otusten hyökkäyksiltä. Kun sitten kaksinpelissä näin kaverini nyrkin puristuvan peliohjaimen ympärille vähintään yhtä valkoisina kuin omani, oivalsin että otusten päihittämisen lisäksi sankarin pitää lyödä myös ikätoverinsa.

Kilpailu ja taistelu ovat sisäänkirjoitettuja Homo Sapiensin olemassa oloon. Varsinkin XY-kromosomin kantajat joutuvat ottamaan kantaa tähän arkielämää ohjaavaan impulssiin. Kyseisen olennon onneksi myös leikki on kirjoitettu samaan olemukseen. Ilmiö nimeltään neotenia varmistaa sen, että toisin kuin muilla nisäkkäillä, leikki jatkuu vielä aikuisiällä. Yhteiskuntajärjestyksen kannalta on kuitenkin sopivaa, että leikkimisen ja kilpailuvietin tyydyttämiseksi niille omistetaan paikkoja: jääkiekkostadioneita, nyrkkeilykehiä, mikroautoratoja, biljardihalleja ja pelikasinoita.

Suuresti kunnioitettu peli- ja leikkitutkija Johan Huizinga tosin ajatteli, että toisin kuin muut pelit, kasinoilla tapahtuva rahapelaaminen ei anna mitään yhteiskunnalle eikä kehitä mieltä, vaan kasino on ”valheellisen leikin” paikka. Moralistisesta näkökulmasta kasinon asiakkaat tulevatkin herkästi kategorisoiduksi luokkaan "uhkapelurit", mutta antropologisesta näkökulmasta he ovat pikemminkin erään kulttuurin aktiivisia toimijoita. Antropologi Per Binde on todennut, että kun ihminen astuu pelikasinolle, hän jättää taakseen tavanomaisen maailman ja arki-identiteettinsä liittyäkseen toiseen merkitysjärjestelmään.

Binden mukaan kasinoista onkin usein suurta hyötyä yksilölle. Hän luettelee eri tutkimustuloksia rahapelaamisen positiivista puolista: itseluottamuksen nousu, mielen stimulointi, vapautus arkielämän jännitteistä ja epävarmuuksista, hallittu tila riskinotolle, flow’n kokeminen ja eksistentiaalinen optimismi. Näiden lisäksi pelikasinon yhteisö on "oikeudenmukainen maailma," koska siellä ulkomaailman sosiaaliset statukset ja muut eroavaisuudet ovat epäolennaisia. Tutkimusten mukaan pelikasinoiden rahapelaajat näkevätkin itsensä usein egalitaarisena ryhmänä, joilla on yhteinen intressi: irrottautua, pelata ja kenties voittaa.

Kaikesta kehittävyydestään huolimatta kasino ei ole munkkiluostari tai terapeutin sohva, vaan rahan menettäminen kuuluu oleellisesti sen infrastruktuuriin. Kasinolla pelaavan raha ole tiukasti taskussa. Filosofi Jean Baudrillardin mukaan pelikasinolle tullut tuntee saapuneensa fantasiamaailmaan. Kaikki näyttää epäautenttiselta, kopiolta ja liioittelulta ikään kuin kokija kävelisi unissaan. Kasino ei kuitenkaan ole uni, vaan se ottaa mieluusti varomattoman kävijän rahat pelimerkkejä vastaan. Rationaalisesti pelaaja tietää mitä kasinolla tapahtuu, mutta hänen emootionsa ovat sitä mieltä, että raha on osa "ei-todellista" maailmaa. Siksi rahan menettäminen ei tunnu todelta ja siihen suhtautuu kevyemmin. Tässä mielessä kasino on laskelmoidusti suunniteltu ”arjen nyrjähtämisen paikka” tai eräänlainen liminaalitila.

Liminaalitila on antropologi Victor Turnerin mukaan välivaihe tietystä sosiaalisesta asemasta ja/tai kulttuurisesta tilasta toiseen. Vanhan tilan säännöt ja vaatimukset ovat hetkellisesti lakanneet vaikuttamasta ja muutostilassa oleva yksilö käy läpi prosessin, joka uudistaa hänet ja lopulta integroi takaisin yhteisöön. Liminaalitila on uudistumisen kannalta tärkeä ei-kenenkään maa, jossa tapahtuu symbolinen vapautuminen. Pelitutkimuksen mukaan tämä rituaalinen nahanluominen on mahdollista niin Helsingin Mikonkadulla kuin 1970-luvun itäsuomalaisella Teboililla. Ainakin itse tunnen samanlaisen arjesta irrottavan jännityksen, nollauksen ja sen jälkeisen virkistymisen niin kasinolla kuin taisteltuani alieneiden invaasiota vastaan.

 
 

Julkaistu: Poker Magazine 3/2011.

Kuvalähde: Play Online Games -sivusto.

Pokeriaskeetit ja rahan filosofia

Kyllä kansa tietää, ainakin rahasta. Intialaiset sanovat, että ei ole olemassa niin suurta muuria, jota kullalla lastattu aasi ei voisi ylittää. Venäläiset tietävät, että raha ei tuo onnea, mutta paljon rahaa tuo. Rahalla saa, vaikka kirkossa tapella, kuuluu pohjalaisen suusta.

Itse sanakin kertoo paljon. Money tulee latinan moneresta, joka tarkoittaa varoittamista. Suomessa rahalla tarkoitettiin aikoinaan kuivaa nahkaa, ja kun nykysuomalainen ansaitsee, hän etymologisessa mielessä saattaa jonkun ansaan. Rahan kanssa siis kannattaa varoa nahkaansa, varsinkin kun saksalaisten Geld ja englannin guilt kumpuavat kiehtovasti varhaisgermaanisesta uhria tarkoittavasta sanasta.

Pokerinpelaajia saattaa kiinnostaa Sigmund Freudin näkemys, jonka mukaan raha korvaa lapsuutemme ulosteleikit. Kiinnostava on myös muinaisten atsteekkien ja babylonialaisten käsitys rahasta ulosteena. Atsteekkien mielestä tuo arvokas uloste oli peräisin jumalista, kun taas babylonialaiset ajattelivat sen tulevan helvetin hanuriosastolta.

Myös arkinen raha on aika mystinen juttu. Ensinnäkin suurin osa rahasta sijaitsee nykyään puolijohteissa pelkkinä magneettisina varauksina. Silloinkin kun raha on kolikkona tai setelinä kädessä, sen toiminta tuntuu hullulta. Miksi ihmeessä antamani paperilappu saa Penan korjaamaan autoni takajarrut tai Irman luovuttamaan 400 grammaa sikanautaa? Ja pokeriraha se vasta kummallinen raha onkin. Sama satanen voi olla aloittelijalle jättipotti, mutta mestarille mitätön blindi. On myös aivan eri asia taistella tiensä nollasta sataan kuin pudota siihen hetkessä tonnista.

Raha on mielikuvituksen ruokkima ja yhteisöllisesti jaettu motivaatiojärjestelmä. Usko, luottamus ja lunastus kuuluvat taloudelliseen todellisuuteen, järjestelmän synnyttämistä lupauksista puhumattakaan. Vain harva tekisi täyttä päivää konttorissa pelkkien magneettisten varausten vuoksi. Raha on kuin joulupukki. Se saa kiltit lapset siivoamaan huoneensa ja aikuiset opiskelemaan, tekemään töitä – ja vaikkapa pelaamaan pokeria.

Sanotaan, että kun rahaa on tarpeeksi, sillä ei enää ole merkitystä. Näin ei ole ainakaan pokerikulttuurissa, jossa mestarit kertovat kuinka vähän raha heille merkitsee, mutta toisaalta näyttävät kuinka luksuksessa eletään. Rahaan liittyvä eksessi, liioittelu, onkin oleellinen osa pokerimaailmaa.

Pokerikulttuurin hierarkian ylätaso on kyllästetty rahalla ja megaluokan ylellisyys on niin oleellinen osa arkea, että missä tahansa muussa ympäristössä - paitsi ehkä kolumbialaisen huumeparonin synttärijuhlissa - se olisi yksinkertaisesti mautonta. Kymmenen urheiluautoa omistava pokerimiljonääri ei ole materialisti. Päinvastoin. Materia merkitsee hänelle yhtä paljon kuin vessanpönttöä huuhtelevalle suomalaiselle vesi tarkoittaa juomavettä. Sitä nyt vaan on niin pirusti.

Pokerissa rahan merkitys ei siis suinkaan häviä, vaan se kokee emergenssin. Emergenssissä jonkin asian suuri määrällinen kasvu johtaa asian laadulliseen muutokseen. Rahan emergenssiä voi verrata vaikka juomaveden vastaavaan ilmiöön. Saharan autiomaassa pieni määrä voi pitää ihmisen hengissä, mutta kun vettä tulee tuhansia litroja hanasta, sillä voi pestä auton, kastella nurmikkoa, peltoa tai täyttää uima-altaan. Raha ja vesi joko pitävät hengissä tai niissä voi kylpeä.

Emergentin rahan tärkeä funktio onkin – ostovoiman sijaan – mitata pelaajan välimatkaa pokerikulttuurin kovaan ytimeen. Mitä enemmän rahaa, sitä lähempänä ydintä. Ytimessä voi puolestaan hallita ja edustaa pokerin kulttuurista merkitysjärjestelmää. Niin kuin Vatikaani paaveineen ja kardinaaleineen on katolisen kulttuurin keskus, Las Vegasin suurimmat pöydät edustavat pokerin hegemoniakeskusta. Pelimerkkipinon koolla on siis muutakin kuin taloudellista tai freudilaista väliä: mitä korkeammalle kohti kasinon kattoa se kohoaa, sitä syvemmälle pokerikulttuurin ytimeen se porautuu.

Emergentti raha synnyttää paradoksaalisen askeettisen ylellisyyden kulttuurin. Kun pokerimiljonääri käyttää rahaa häpeilemättä tuhlaillen, hän ei viesti rahanhimostaan, vaan rahan mitättömästä perinteisestä merkityksestä. Tämä näkyy myös siinä, kuinka viileästi mestarit suhtautuvat valtaviin voittoihin ja häviöihin. Esimerkiksi kun Tom Dwan ja Phil Ivey taannoin taistelivat reilun miljoonan dollarin ennätyspotista, monet pokeria taitamattomat katsojat eivät edes tajunneet milloin peli päättyi. Niin cooleina miehet pelasivat televisioidun pokerihistorian suurimman potin. Sellaiseen ei rahanhimoinen materialisti kykene, vaan tarvitaan zeniläinen askeetti. Ja mieluusti kymmenien miljoonien pelikassa.

Julkaistu: Poker Magazine 2/2011.

Kuvalähteet: Mummot kassalla sivustolla TLC. Roope Ankka sivustolla Chicagoist.

The Value of Gambling and Its Research

Professor Pauliina Raento writes about gambling research in his introduction to our article published in the latest Suomen Antropologi: Journal of Finnish Anthropological Society.

Gambling today is a multi-billion-dollar industry with global influence. It is a prominent part of culture and a major financial contributor to society in Finland and many other countries where governments own, license and regulate gambling enterprises. Most people in Western societies have some experience of gambling, and many buy a lottery ticket, play slot machines, or bet on sports as a regular part of their leisure. Over the past decades the gambling industry has grown massively, due to its entry into new territories, the increased popularity of gambling, and new globally influential innovations, such as televised poker tournaments and online gambling. The political, economic and cultural implications of this change have been notable. Gambling scholarship is on the rise and its foci are broadening especially in the social sciences and cultural studies.

The time is ripe for anthropologists to take a fresh look at gambling. This would have multiple benefits. For one, a look at new, popular forms of gambling would flush out some disciplinary stubbornness regarding topics and approaches. From the past, distant and primitive the emphasis should continue to shift even more strongly toward what is new and happening here and now. The study of online poker, says Jukka Jouhki in this Forum, offers one opportunity to bring anthropologists up to speed with understanding recent technological developments, and cultural forms that have sprung up with them. After all, more people now log on to online gambling sites than to Facebook (Gambling Online Magazine October 26th, 2010). Ethnography, one powerful tool of anthropology, should be expanded to online environments. More stimulating methodological ponderings and innovation will inevitably follow.

Read the whole article here including the following texts:

Raento, Pauliina: The Value of Gambling and Its Research. Introduction.
Jouhki, Jukka: Writing against Culture with Online Poker.
Kinnunen, Jani: The Social Rewards of Online Gambling.
Matilainen, Riitta: Gambling and Consumption. The Hidden Values of Historical Perspectives.

Pokerimestarit eivät hymyile*

Hymy on Zygomaticus-lihaksen komentama kahdentoista lihaksen ja sopivan mielentilan yhteistyönä tapahtuva hetkellinen ele. Kyse on fyysisesti melko vaatimattomasta tapahtumasta, mutta viestinnällisesti se on tie kantajansa mieleen. Hymy antaa monenlaisille suullisille ja sanattomille viesteille kuorrutuksen eivätkä ilo, empatia, flirtti, myötähäpeä tai sarkasmikaan olisi mitään ilman hymyä.

Pokerimestarit eivät hymyile. Pieni hymy voi kokonaisuuden kannalta olla yhtä suuri asia kuin auton suuntavilkku tai jarruvalo. Se voi kertoa hymyilijästä niin kuin rinnassa välkkyvä tinatähti kertoo Tombstonen asukkaasta tai kiiluva sormus nimettömässä - tai rintataskussa - yökerhoilijasta.

Symbolisesti kysymys on tietenkin erittäin suuresta asiasta, joka kertoo paljon viestijän suhteesta sosiaaliseen kontekstiinsa. Pokeripelissä millimetrin ja sadasosasekunnin verran tahatonta hymyä voi maksaa maltaita ja aiheuttaa pitempiaikaisen murjotusilmeen. Toisin kuin luullaan murjotusilmeeseen tarvitaan onneksi vain yksitoista lihasta. Se on kuitenkin laiha lohtu pokerinaamansa ja pelimerkkinsä menettäneelle pelaajalle.

Pokerimestareiden hymyttömyys on tietenkin osa pelaajien visuaalista taktiikkaa. Ilmeettömyyttä, vakavuutta ja vähäeleisyyttä selitetään usein pokerinaaman tarpeella. Mitä vähemmän itsestään kertoo, sitä vähemmän korteistaan paljastaa. Mutta kulttuurintutkija näkee hymyilemättömyyden säännöissä – ja sen poikkeuksissa – jotain syvempää, joka heijastaa pokerikulttuurin arvomaailmaa.

Pokerin arvomaailma näkyy selvimmin ja ehkäpä liioitelluimmin mainonnassa. Mainontahan on ikään kuin kulttuurin mehutiivistettä, jota laimennetaan arkielämää varten. Pokerimainokset ovat pelin arvojen, tunnelman ja symboliikan tiivistynyt ilmaisutapa.

Vaikka pokerimestarit voivat olla hyvinkin joviaaleja tyyppejä siviilissä, mainoksissa he eivät juuri hymyile. He ovat vakavia tai jopa aggressiivisia. Mainoksessa pokerimestari saa hymyillä ainoastaan, jos tilanne täyttää jonkin kolmesta kriteeristä: pelaaja on juuri voittanut, hänet kuvataan livetilanteessa pelin ulkopuolella tai hänet esitetään selkeästi humoristisena karikatyyrinä, esimerkiksi piirroshahmona. Myös mainosten statistit, jotka eivät pelaa pokeria, saavat hymyillä.

Mitä kauempana kuvattu henkilö on pokerikulttuurin kovasta ytimestä, sitä helpompaa hänen on hymyillä. Vähiten hymyä sallitaan miespuolisen mestarin naamalle, joka on juuri menossa all-in huipputurnauksessa. Eniten valkoisia hampaita saa väläytellä peliä osaamaton kaunotar, jonka tehtävänä on eskorteerata pokerisankaria pelipöydän ulkopuolella.

Pokeri on leikkiä. Siinä on yksi paradoksaalinen syy olla hymyilemättä. Pokeri on myös fyysisesti passiivista toimintaa, jos pelaajan otsalle toisinaan kirpoavaa tuskanhikeä ei lasketa. Lisäksi pokeri tai ainakin nettipokeri on hyvinkin arkista puuhaa, jota voi tehdä kalsareissaan, hillomunkki suussa ja Radio Suomi taustalla soiden. Ehkäpä hymyttömyys ja vakavuus ovat vastaus leikkisyyden, passiivisuuden ja arkisuuden haasteelle: on oltava vakava, jotta voi olla vakavasti otettava. Kuten sosiologi Erwin Goffman on havainnut, valta-asemassa olevat eksperttimiehet eivät voi näyttää tunteitaan.

Yrmeänvakava hymyilemättömyys voi toki olla postmodernia itseironiaa ja leikkisyyttä pelin lomassa. Se voi olla eräänlaista roolipeliä tai osa rituaalia, jolla vakava peli erotetaan arjesta. Niin kuin preerioiden intiaani laittaa sotamaskinsa päälle, asettaa pokeritaistelija hymynsä horisontaaliseksi ja lähtee taisteluun.

Toisaalta jotkut pelaajat menevät selkeästi vastavirtaan ja antavat hampaidensa vilkkua vapaasti. Ja todennäköisesti se kannattaakin, ainakin aloittelijoiden parissa. Kognitiotieteiden kautta pokeria tutkineen Erik Schlichtin mukaan luottamusta herättävä hymy bluffaajan naamalla on tilastollisesti tuottava apuväline. Schlichtin tulokset voisi tiivistää kehotukseen: legoja esiin, niin sinuun luotetaan. Nauraa voi sitten matkalla pankkiin.

   

*Julkaistu: "Mestarit eivät hymyile", Poker Magazine 1/2011.

Kuvalähteet: Life is Beautiful, Card Player, I-Pedia.